Tepon äidin raparperipiirakka

Ja taas on yksi varjeltu sukuresepti julkaistu päivänvaloon. Ihanan rapea kookos-raparperipiirakka on toisen bellon, Tepon lapsuuden lemppari. Ensin se valmistui mummon käsissä josta se periytyi äidille ja sitten Tepolle. Tämä kannattaa tallentaa itselleen. Meidän mielestä maailman paras raparperipiirakka.

Tepon äidin raparperipiirakka
1 pellillinen

Pohja
1 ¼ dl sokeria
7 dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
3 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 muna
100 g sulatettua voita
3 dl maitoa

Päällys
8 dl raparperinpaloja
½ dl sokeria

Kuorrutus
100 g voita
1,5 dl sokeria
3 munaa
6 tl vaniljasokeria
6 dl kookoshiutaleita

1. Paloittele raparperit ja sekoita niihin sokeri.

2. Valmista pohja. Sulata voi ja kaada joukkoon maito. Sekoita kuivat aineet kulhossa ja lisää voi-maitoseos ja munat. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.

3. Lisää kuorrutteen aineet kattilaan ja kiehauta kokoajan sekoittaen.

4. Levitä pohjan pehmeä taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille. Ripottele raparperit ja levitä sitten tasaisesti kookos-seos päälle.

5. Paista 225-asteessa noin 30 min kunnes pinta on kullanruskea.

Ps. IHANAA seuraavana päivänä

Edellinen
Edellinen

Villivattugalette

Seuraava
Seuraava

Mansikkajädevohvelit