Laskiaispullat

Kerroin podissa muutama viikko sitten että valmistin elämäni parhaat pullat. Ne oli pehmeät, kuohkeat ja täydellisen makuiset. Puolet pullista sai voisilmät ja loput täytin laskiaispulliksi, joiden väliin valmistin aivan järjettömän herkullisen paahdetun mantelimassan. Pullataikinan resepti on suoraan suomennettu ja on ihanan ruotsalaisen leipurin @fredriksfika :n. Onnistumisen salaisuus oli satavarmana toi esitaikina. Ei malteta odottaa että päästään testaamaan Markuksen pullaohjetta, jossa raski lepää jääkaapissa yön yli. - Kia

Pari vinkkiä:

1) pullat saa täydellisen mallisiksi tolla ”briossitekniikalla” jota harjoittelin 10v sitten kun tein 150 briossisämpylää ravintolapäivänä.

2) Laskiaispullan lakki kantsii leikata saksilla jolloin sen saa syvältä irti ja täytettä saa maksimaalisen määrän.

Laskiaispullat
25 Pullaa

Esitaikina
25 g hiivaa
5 dl täysmaitoa
1 rkl sokeria
9 dl erikoisvehnäjauhoa
1-2 rkl kardemummaa

Pullataikina
esitaikina
1 tl merisuolaa
4,5 dl erikoisvehnäjauhoa
2 dl sokeria
150 g pehmeää voita

1. Murenna hiiva kylmään maitoon ja lisää sokeri, kardemumma ja jauhot ja sekoita tasaiseksi. Peitä liinalla tai kelmulla ja laita 2h lämpimään paikkaan kohoamaan. (Esim patterin viereen)

2. Sekoita levänneeseen esitaikinaan suola, sokeri, vehnäjauho ja pehmeä voi ja vaivaa 5min koneessa tai 10 min käsin.

3. Peitä liinalla ja anna levätä vartin. Muotoile pullia, nosta leivinpaperilla vuoratulle pellille ja peitä liinalla. Anna kohota 40-50min. Pulla on kohonnut tarpeeksi kun painat sitä kevyesti ja painauma palautuu takaisin.

4. Lämmitä uuni 225-asteeseen

5. Penslaa pullat munalla ja ripottele halutessa päälle raesokeria. Paista uunin keskitasolla 10-12 min kunnes ne ovat kullanruskeita.

Paahdettu mantelimassa
200 g kuorellisia manteleita
200 g tomusokeria
2 valkuaista
1-2 rkl Disaronno-mantelilikööriä
Pari tippaa karvasmanteliöljyä
1 tl sormisuolaa

1. Paahda mantelit 180-asteisessa uunissa n. 10min ja aja blenderissä jauhoksi. 

2. Lisää tomusokeri, valkuaiset, mantelilikööri ja karvasmanteliöljy (jos tykkäät) ja blendaa tasaiseksi. Voit notskistaa massaa lisäämällä lorauksen (kaura)maitoa. Sekoita lopuksi joukkoon sormisuola.

Edellinen
Edellinen

Nupun mutakakku

Seuraava
Seuraava

Mapo Tofu