”Beurre Blancissa” haudutettua lohta, karhunlaukkaöljyä ja paahdettuja salviapottuja

KIA02294.jpeg

Beurre Blancissa haudutettua lohta

1kg nahatonta lohta
1 purjo
1dl pakasteherneitä
0,5dl valkoviinietikkaa
0,5dl valkoviiniä
25g voita
suolaa
valkopippuria
2dl kuohukermaa
1/2 sitruunan mehu

Aloita laittamalla lohi 10% suolaliemeen.
1. Liota kasarissa 1dl merisuolaa 1dl vettä. Kaada laakeaan vuokaan ja lisää 9dl kylmää vettä. Nosta talouspaperilla pyyhitty lohifile vuokaan niin että kala on suolaveden alla.
2. Laita kelmu päälle ja anna suolaantua huoneenlämmössä 30-60min.
3. Leikkaa purjo viistosti sentin kokoisiksi paloiksi ja paista hetki öljyssä tai voissa kullanruskeaksi ja mausta ripauksella suolaa ja sokeria. Nosta talouspaperille odottamaan.
4. Kaada pannulle valkovinietikka ja valkoviini (laitoin cremantin jämät), ripaus suolaa ja valkopippuria ja keitä lientä kasaan kunnes sitä on jäljellä noin puolet.
5.. Vatkaa kastikkeen joukkoon nokare voita ja kuohukerma. Anna hautua hiljalleen kunnes kastike on hieman paksuuntunut. Mausta sitruunanmehulla.
6.. Nosta lohi suolaliemestä ja taputtele kuivaksi. Leikkaa kuutioiksi ja lisää kastikkeeseen. Nosta päälle purjot ja pakasteherneet ja anna hautua kannen alla kunnes lohi on täydellinen, n 6-8min.
7.Ripottele päälle karhunlaukkaöljyä ja rouhi mustapippuria ja nauti paahdettujen pottujen ja rapeakuorisen leivän kanssa.

KIA02169.jpeg

Karhunlaukkaöljy (jos et löydä karhunlaukkaa voit valmistaa öljyn myös tillistä tai lehtipersiljasta)

1 puntti karhunlaukkaa (n. 80g ryöpättynä)
80g neitsytoliiviöljyä

1. Ryöppää karhunlaukka suolatussa kiehuvassa vedessä minuutin ajan. Nosta pihdeillä jääveteen hetkeksi.
2. Laita blenderiin tai prosessoriin öljyn kanssa ja aja hienoksi.
3. Siivilöi öljy hienon siivilän tai karitaliinan läpi. Voit valmistaa siivilän jämistä ihanaa karhunlaukkavoita sekoittamalla soseen pehmeää voihin ja lisäämällä ripauksen sormisuolaa.

KIA02284.jpeg

Paahdetut salviapotut

1kg pienehköjä kiinteitä pottuja
oliiviöljyä
voita
tuoretta salviaa

1. Keitä kiinteät, pestyt (ei kuoritut!) potut hyvin suolatussa vedessä napakoiksi. Kun haarukka uppoaa pottuun muutaman millin, ota levyltä, kaada pois vedet ja anna jäähtyä.
2. Leikkaa pienehköt potut puoliksi.
3. Kuumenna pannulla oliiviöljyä ja tiputa salvianlehdet öljyyn ja frittaa 30sek. Nosta pihdeillä talouspaperille.
4. Sulata pannulla nokare voita ja asettele perunat leikkuupinta alaspäin. Paahda kullanruskeiksi ja rapeiksi, heilauta pannua muutaman kerran ja paahda perunoita vielä hetki toiselta puolelta.
5. Kaada tarjoiluastiaan ja ripottele päälle sormisuolaa ja rapeat salvianlehdet.

KIA02332.jpeg
Edellinen
Edellinen

Galaktoboureko

Seuraava
Seuraava

Sitruunarahkapullat