Portokalopita, appelsiini-jogurttifilokakku

Portokalopita

2 luomu appelsiinia
500g filotaikinaa
400g sokeria
1 kanelitanko
200 ml oliiviöljyä + lisää voiteluun
250g kreikkalaista jogurttia
5 isoa kananmunaa
1 rkl leivinjauhetta
1 tl vaniljauutetta

1. Ota filotaikina pari tuntia ennen huoneenlämpöön.

2. Upota toinen appelsiineista kattilaan ja lisää vettä niin, että appelsiini peittyy kokonaan. Keitä tunnin ajan ja lisää tarvittaessa vettä. Nosta vedestä ja anna jäähtyä.

3. Erottele folitaikinalevyt ja revi sitten pieniksi paloiksi (1-2cm) esimerkiksi peltien päälle. Jätä kuivumaan vähintään 20 minuutiksi.

4. Valmista siirappi. Mittaa 250 g sokeria kasariin ja kaada joukkoon 3 dl vettä. Lisää kanelitanko ja yhden tuoreen appelsiinin mehu. Keitä 10 minuuttia kunnes sokeri on liuennut. Jäähdytä.

5. Lämmitä uuni 180-asteeseen. Voitele oliiviöljyllä 25x30cm kokoinen vuoka.

6. Paloittele keitetty appelsiini ja soseuta sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa. Ota puolet tahnasta pois ja pakasta esimerkiksi seuraavaa kakkua varten. Lisää jogurtin joukkoon jogurtti ja sekoita tasaiseksi. Kaada isoon kulhoon.

7. Vatkaa joukkoon kananmunat yksitellen. Lisää loput sokerista (150g), oliiviöljy, leivinjauhe ja vanilja. Sekoita.

8. Laita puolet kuivuneesta filotaikina-silpusta vuokaan ja kaada päälle puolet taikinasta. Sekoita käsin niin, että sekainen filosilppu on kostea. Lisää loput filosta ja taikinasta ja toista.  Voit myös sekoittaa filon ja taikina isossa kulhossa ja kaataa sitten vuokaan.

9. Paista uunin keskitasolla 35 minuuttia kunnes pinta on kauniin paahtunut.

10. Nosta uunista ja pistele pinta haarukalla. Kaada päälle jäähtynyt siirappi ja anna vetäytyä vähintään tunti. ( Siirappi jää ensin pinnalle mutta imeytyy kyllä kakkuun)

Edellinen
Edellinen

Htipiti eli paahdettu paprika-fetadippi

Seuraava
Seuraava

Markun kreikkalainen salaatti